perjantai 21. lokakuuta 2011

Hiljaiseloa netissä, kaaosta ja kiirettä oikeassa elämässä...

Keskiviikon näyttö meni ihan mukavasti. Vajaa 20 perhettä kävi katsomassa taloamme. Suursiivous tehtiin näyttöä varten, joten nyt viikonlopun muuttoa varten ei tarvitse enää siivoilla sen kummemmin.

Olen kolmen päivän aikana kiikuttanut melkein kaiken mahdollisen pientavaran uuteen kotiin, joten talkooväen osaksi jäävät huomenna huonekalut, varaston sisältö ja pihakalusteet. Nopeuttaa muuttoa paljon, lisäksi saan itse jo järjestellä tavaraa kaappeihin, kun miehet kantavat tavaraa sisälle.

Muutosta johtuen ja siitä syystä, että emme ole vielä aktivoituneet netin hankkimisessa, tämä blogi viettänee jonkin aikaa hiljaiseloa. Mutta palailen pikimmiten kuvien ja ensimmäisten tunnelmien kanssa!

maanantai 17. lokakuuta 2011

Meillä on MUUTTOLUPA!!!

Otsikko kertookin kaiken :) Meillä oli tänään sekä kvv-katselmus että käyttöönottokatselmus ja molemmat menivät läpi. Saamme siis muuttaa Omaan Kotiin :) Kävin tänään illalla heti pesemässä keittiön kaappeja (osan kiintokalusteista saimme pestyä viikonloppuna, kiitos vielä siivousapu Jenni&Artolle!) ja vein jo tavaraakin kaappeihin.

Jouduitte hieman odottelemaan kuvia luvastusta. Makasin lauantaina useamman tunnin migreenin kourissa ja sunnuntaina siivouksen jälkeen alkoivat sairastaa jälleen lapset. Molemmat on käytetty lääkärillä, joten toivotaan, että antibiootit alkavat purra nopeasti!

Aamulla tulivat viimeiset kiintokalusteetkin, Kirenan liukuovikaapistot. Meidän makkarin kaapeissa ei ollut huomautettavaa, mutta eteisen kaapit tulivatkin valkoisen sijaan pähkinän värisinä! Kääk! Laitoin viestiä myyjälle, joka selvitteli asiaa, Kirenan moka oli kyseessä. Tuovat ensi viikolla uudet kaapit ja asentavat ne paikoilleen.

Meidän raksamiehet jäivät vielä muutamaksi päiväksi, laittavat kovaa vauhtia autotallia kuntoon. Meille jää sitten ensi vuodeksi piha, ja sitä mutavelliä katseltuani on tullut olo, että siinä on ehkä ihan tarpeeksi meille....

Mutta kuviin...

Tytön makuuhuoneen kaapistot

Kuva olohuoneesta... Eikös ole ihanan siistiä?

Keittiötä. Toinen sokkeli on vähän hassu, sen tilalle tulee uusi.

Kiuas paikallaan, sitä on muutama kerta poltettukin, tosin saunasta ei olla vielä päästy nauttimaan.

Kodinhoitohuonetta.

Meidän makkarin liukuovikaapisto, joka saatiin siis tänään paikoilleen.
Tein juuri hetki sitten muuttoilmoituksenkin, aikaisemmin en uskaltanut :) Aika huima tunne, ihanaa, jännittävää, meidän Koti odottaa asukkaita!

torstai 13. lokakuuta 2011

Paniikkia, jännitystä, odotusta pukkaa!

Käyttöönottokatselmus on nyt sitten sovittu maanantaiksi klo 14.30. Tuntia sitä ennen on kvv/lvi-katselmus, joten Miehen iltapäivä menee mukavasti tarkastuksissa.  Pitäkää nyt kaikki lukijat peukkuja pystyssä, että saadaan lupa muuttaa!

Arvatkaapas muuten, mikä tämä on?

Saatte LAUANTAINA kuvia!

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Valmista!

Raksamiehet saivat tänään sisätilat valmiiksi, nyt puuttuu enää sähkärin ja ilmastointimiehen viimeinen silaus. Ensi maanantaina on kvv- ja lvi-katselmus, ja loppuviikosta pitäisi olla käyttöönottotarkastus. Kovasti mietityttää se, miten paljon tavaraa uskaltaa viedä talolle ennen katselmusta. Kaapit nyt varmaankin voi ladata täyteen, mutta mitäköhän Turun tarkastajat tykkäävät, jos seinän vierustoilla on pahvilaatikoita? Kokemuksia Turun tarkastajista otetaan mielellään vastaan! Isommat huonekalut aiotaan viedä vasta ensi viikon lauantaina, silloin iso joukko ystäviä on luvannut tulla avuksi :D

Kävin tänään ihailemassa raksalla meidän koneita. Jääkaappi ja pakastin olivat jo paikoillaan, ihanan tilavia, valkoisia ja uusia <3

Kaikenlaisia pikkuasioita on tullut myös hoidettua, hain meille viikonloppuna postilaatikon ja telineen sille. Valittiin valkoinen Bobin perusmalli ja sille Round-teline, valkoisena sekin. (Kuvat Bobin sivuilta)



Jäteyhtiöksi valikoitui Sita, otettiin myös astia heiltä. Tyhjennykset alkavat parin viikon päästä.

Loppuviikoksi on luvassa armotonta siivousta, sillä keskiviikkona Omatalo esittelee taloa ja viikon päästä on jo muuttorumba parhaimmillaan.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Kiintokalusteita, portaat ja muuta edistystä kuvien muodossa

Sokkeli saatiin rapattua ja "kivitettyä" viikonlopun aurinkoisilla ilmoilla

Eteisen penkki ja "hattukaappi"

Ulko-ovi saanut listat ympärilleen - heti tulee niin hienon näköistä!

Ikean säilytyssysteemit laitettu paikoilleen vaatehuoneeseen - ritiläkoritorni täytyy vielä käydä hakemassa

Esikoisen huoneen sininen seinä sai jo muutaman Spidermanin kiipeilemään - lisää on tulossa sitten, kun nähdään mihin kohtiin kalusteet sijoittuvat


Alakerran wc hanaa vaille valmiina

Portaat tulivat tänään. Huomenna niitä aletaan koota ja asentaa. Askelmien ja käsijohteiden väri näkyy yllä, tykkään tosi paljon! Muuten portaat valkoiset.

Keittiötä

Ja vähän toisesta kulmastakin. Huomatkaa myös sälekaihtimet!

Ensimmäinen hankinta uuteen kotiin :) Kodin Ykkösen Yllätyspäivien hyvä tarjous piti käyttää hyväksi, Philipsin 40-tuumainen Led-telkkari

Yläkerran wc valaisinta ja hanaavaille valmiina

Portaikon valot

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Tunnustus ja raksakuulumisia

Sain ihanan tunnustuksen Oman talon onni -blogista Johannalta, kiitos siitä!

Tunnustukseen kuuluu, että vastaa seuraaviin kysymyksiin:

1) Lempiruoka: Tykkään kovasti kasvisruoasta, kalasta, kanasta... Thaimaalainen ja kiinalainen ruoka on erityisesti mieleen.

2) Lempikarkki: Melkein kaikki karkit on herkkua :D Välillä tulee Dracula-salmiakki-kausia, välillä Fazerin violetti suklaa on herkkua.

3) Lempiluettava: Nyt raksa-aikana olen suurkuluttanut sisustuslehtiä, kun ei ole jaksanut keskittyä kirjoihin. Mutta "tavalliseen" aikaan luen paljon ja kaikenlaista. Dekkareita paljon, mutta kun niistä tulee ähky, siirryn ihan toisenlaisiin kirjoihin. Oikeastaan ainoat, jotka eivät iske, ovat ällöromanttiset Sidney Sheldonit ja vastaavat.

4) Mieluisin tapa tehdä käsitöitä: Neulominen! Löysin esikoisen vauva-aikana neulomisen innostuksen uudelleen 13 vuoden tauon jälkeen. Erityisesti sukkien neulominen on kivaa. Lankakeriä on lukematon määrä tälläkin hetkellä työpöydällä, odottavat sitä, että ehtisin talveksi kutomaan lapsille ja itselle sukat.

5) Lempielokuva: Taru sormusten herrasta -trilogia, Schindlerin lista, Pirates of the Caribbean -elokuvat... Tykkään sellaisista "Hyvä vs. paha" -elokuvista ja sitten niistä, joista on Johnny Depp :D

Tunnustus on tarkoitus lähettää eteenpäin, minä lähetän sen Annalle "Kuka on näynyt tuulen" -blogiin (ja kiitän samalla edellisestä tunnustuksesta, johon en koskaan muistanut vastata) ja Saaralle "Saaran projektit" -blogiin!

********************************************************

Sitten niitä raksakuulumisia... Me sanottiin vuokrasopimus irti viime viikolla, joten lokakuun jälkeen ollaan kodittomia, jos ei saada muuttolupaa... Mutta hyvältä näyttää raksalla! Keittiön kaapit, kuten myös wessojen, tytön makkarin ja eteisen kaapit ovat paikallaan. Khh:n katto on vielä auki, koska sinne odotellaan vesi-ilmalämpöpumpun putkea, jonka pitäisi tulla tiistaina tai keskiviikkona. Sitten kun putki on paikallaan, katto lyödään kiinni, ilmastointimies tulee viimeistelemään hommansa ja khh:n kaapit saadaan paikoilleen.

Kirenan liukuovikomeroiden piti tulla ensi viikolla, mutta myyjä oli unohtanut siirtää niiden toimituksen aikaisemmaksi! Meinasi tulla kylmä hiki, mutta myyjä hoiti asian hienosti. Komerot tulevat meidän muuttoviikolla, jolloin siis kirvesmiehet ovat jo lähteneet pois, mutta myyjä ja asennusmies tulevat laittamaan komerot paikoilleen ilmaiseksi :D

Tänään kirvesmiehet viimeistelivät sokkelin rappausta, minä kävin ostamassa meille uuden telkkarin Anttilan Yllätyspäiviltä (päästään vihdoin kuvaputkiajasta Led-teknologiaan :) ) ja Ikeasta säilytysjärjestelmää vaatehuoneeseen. Vaatehuoneen liukuovi on edelleen mietinnässä, kovin tuntuvat olevan kalliita kaikki...

Hieman kiire tässä tulee, jotta saadaan kaikki paperihommat kuntoon ennen käyttöönottotarkastusta. Muuttopäiväksi on sovittu la 22.10., koska lokakuun viimeisenä viikonloppuna olemme molemmat töissä. Tuolloin 22. päivän viedään siis isot tavarat. Kaikki muuttoapu otetaan vastaan, eli tutut *vink, vink* :D

Huomenna saatte varmaankin kuvia!