torstai 28. heinäkuuta 2011

Lokakuussa uuteen kotiin?

Huh huh, melkoista haipakkaa ollut viime viikko! Mies on ollut pyöreitä päiviä kirvesmiesten apupoikana raksalla, ja minä raksaleskeilen kotona lasten kanssa. Illalla tehdään vaihto: mies nukuttaa lapset (ja itsensä) ja minä siivoan saman päivän sotkut. Ei ihme, että blogin kirjoittaminen ei ihan ensimmäinen asia ole mielessä, kun klo 22 ja 23 välillä raksalta kotiutuu...

Paljon on tapahtunut, meillä on väliseinät, ne on pakkeloitu ja mies hoitaa tasoitusta tällä hetkellä. Kirvesmiehet lähtivät eilen muutaman päivän ansaitulle lomalle kotiseudulleen, palaavat tiistaina, jolloin alkaa eteisen ja keittiön lattian laatoitus! Tässä viikonlopun aikana meidän tehtävänä on tasoituksen lisäksi pohjamaalaus ja ulkomaalaustakin ajateltiin aloitella oikein kunnolla. Onneksi mummu ja tuffa tulevat vahtimaan vauhtijänistä ja tuholaista (Lue: pikkuraksaajia) :D

Parma-keittiöiden myyjäkin kävi tänään mittaamassa seiniä. Alunperin kiintokalusteiden toimitus piti olla vasta viikolla 43 eli lokakuun lopussa, mutta koska tällä hetkellä näyttää siltä, että pääsemme mahdollisesti muuttamaan lokakuussa, toimitusta siirrettiin viikolle 39 eli syyskuun loppuun. Olisihan se hieman kurja muuttaa taloon, jossa ei ole keittiötä...

Motivaatiokämpäänkin saatiin hieman uutta piristystä, kun kavereilta liikeni ylimääräinen tiskikone meille :D Tänään olin jo laittamassa ensimmäisen kerran sitä päälle, mutta kas kummaa, tiskiainetabletit ovat jossakin pakkauksissa varastohuoneessa. Huomiselle siis jää, täytyy käydä kaupan kautta.

Tässä hieman kuvia maanantailta, unohdin tänään ottaa teille kuvia tasoituspölyn täyttämistä huoneista... Mutta korjataan asia huomenna!

Näkymä ulko-ovelta; vasemmalla portaiden takana olohuone, oikealla edessä tytön huone

Takka nousee. Oikealla oleva ovi vie vanhempien makkariin, vasemmalla keittiö

Takan ja kiukaan luukut

Kodinhoitohuoneen "pömpelinurkkaus" eli tekninen tila

Keittiö

Kokeilin jo vähän talomaalia kylkeen, hyvältä näyttää :)
Kattopaneeleita olemme metsästäneet urakalla. Unelmana olisi ollut oikeaa puuta oleva helmipaneeli valkoisena, mutta tässä urakan vaiheessa budjettia pitää vilkuilla vähän väliä... Raision Bauhausista löytyi valkosaarni-MDF-paneelia vain 4,99e/m2, ja koska se näytti kummankin silmiin hyvältä, päädyimme siihen.

Aika huimasti on lukijoiden määrä lisääntynyt blogissa, pian hätyytellään jo 10 000 lukijan rajaa. Kiitos teille kaikille lukijoille :D

6 kommenttia:

  1. MDF-paneeli on edullista, mutta kuitenkin kivan näköistä. Ihan hyvä ratkaisu, kun on isoista neliömääristä kyse! Meillä on sitä keittiössä ja olkkarissa edellisen rempan jäljiltä. Muut katot on mäntypaneelia - voi sitä maalausurakkaa! Vielä olisi pari kattoa jäljellä. :/ Mutta jo on rempan aikana käynyt selväksi myös puukaton edut. Se ei nimittäin pienistä kolhuista välitä, kun taas keittiön MDF-kattoon on saatu kalusteita asentaessa jo kolhu jos toinenkin.. :(

    VastaaPoista
  2. Moi! Meinaatteko te nyt jo uskaltaa ruveta laatoittamaan??? Varmistakaa nyt todella hyvin, et kaikki on kuivaa, ettette joudu home-ongelmien pariin. Ajattelin vaan, kun meillä oli lattiavalu kesäkuun alkupuolella ja ei meinata mitään kyllä vielä laatoittaa ainakaan ennen syyskuuta. Kiva, et saatte tiskikoneen motivaatiokämpälle- helpottaa asioita kummasti!

    VastaaPoista
  3. Hurjan hienoa edistystä teillä!

    Tsemppiä loppurutistukseen!

    VastaaPoista
  4. Saara: Täytyykin pitää kolhuherkkyys mielessä, kun aletaan asentamaan...

    Oman kodin onni: Blogin parhaita puolia on vertaistuki :) Kiitos muistutuksesta! Mies ja minä oltiin jo ihan vallan unohdettu tuo 1cm/1vko -sääntö, tosin luulen, että meidän kirvesmies on kyllä ajan tasalla! Eli vahinkoa ei kyllä olisi päässyt sattumaan :) Laatoitus siis siirretty myöhemmäksi! Tiskikone on niin ihana <3

    Osmankäämi: Kiitos!

    VastaaPoista
  5. Ole hyvä vaan! Ajattelin heti tuosta muistuttaa, kun tuli mieleen! Tässä raksailussa kun on tuhat rautaa tulessa ( ja mielessä) yhtä aikaa, niin jotain tuppaa aina unohtumaan... Köyhän miehen kosteusmittaushan on se, etä lattialle levitetään muovia ja sen päälle vaikka harkkosäkki ja vuorokauden kuluttua tarkastetaan tulos- jos alla on vähänkään kosteutta, niin lattia ei ole kuiva. Jos kosteutta ei ole, kannattaa silti vielä mitata oikein mittarilla. Kannattaa mieluummin kärsivällisesti odottaa, koska kuulemma suurin osa 2-3 vuotta vanhoista taloista, jotka joudutaan avaamaan homeongelmien takia, johtuu siitä, että ne on laatoitettu ja pinnat peitetty liian nopeasti, jolloin lattiaan on jäänyt kosteutta. Eli kannattaa oottaa! :)

    VastaaPoista
  6. Niin siis tarkoitin sanoa, että harkkolaastisäkki päälle... Enkä harkkosäkki... Senat menee sakasin. :)

    VastaaPoista